Arkkitehtuuri ja piha

Meanderin suunnittelun alkupiste on asuntojen otollisten näkymäsuuntien sekä erilaisten, mittakaavaltaan sopusuhtaisten pihatilojen muodostaminen. Vaikuttavat kaarteet ovat syntyneet juuri samalla tavalla kuin talon mutkille nimensä antanut joki. Rakennus on kaartunut sisäisen funktion ympärille ja muodon orgaaninen kauneus on seurausta tästä.

meander-highres-kuvatoimistokuviooy-outside-003

Alueen ympäristöä kunnioittava arkkitehtuuri

Kansainvälisen huippuarkkitehdin Steven Hollin suunnittelutyön lähtökohtana on ollut otollisten näkymäsuuntien ja mittakaavaltaan sopusuhtaisten, erilaisten piha-alueiden muodostaminen. Tuloksena on kokonaistaideteos, joka linkittyy harkitusti ympäristöönsä ja auringon kiertoon.

Puuverhoilua kiertävä, valoa siivilöivä parvekevyöhyke

Asuntojen tunnelmaa leimaa avaruus ja valoisuus. Tilat avautuvat maisemaan korkeiden ikkunoiden ja parvekkeiden leveiden liukulasiovien välityksellä. Asukas voi viimeistellä kotinsa oman näköiseksi valitsemalla kuratoiduista sisustusvaihtoehdoista.

Kokonaisuuden viimeistelevä korkeatasoinen maisemasuunnittelu

Meanderin pihasuunnitelman keskeisimmät lähtökohdat ovat rakennuksen kanssa keskustelevat, ihmisen mittakaavassa hahmottuvat linjat ja halu tarjota erilaisia rauhoittumispaikkoja kaupunkiarjen keskelle. Myös helppohoitoisuus on otettu huomioon.

Piha on hyvin puistomainen ja tarjoaa sekä pitkiä näkymälinjoja että erilaisia intiimejä levähdyspaikkoja. Vaikka pihalla olisi paljonkin väkeä, sieltä voi löytää oman rauhallisen paikkansa puun alta tai nurmikolta, auringosta tai varjosta.

Leikkiin ja rentoututumiseen kutsuva piha-alue

Pihalta löytyy istutusallas asukkaiden käyttöön, monipuolinen leikkipaikka, pergola, penkkejä ja pöytiä sekä puhuttelevia, betonisia istuinpaaseja. Pihalta löytyy myös suojaisa saunan vilvoittelualue.

Biodiversiteetti, monimuotoisuus, on myös tärkeä teema pihan suunnittelussa. Pihalla on dynaamisia istutusalueita, joille istutetaan runsaasti eri kasvilajeja. Näin muodostuu monimuotoista ympäristöä eri aikoina kukkivine kasveineen. Dynaamista istutustapaa on käytetty myös hulevesialtaan istutuksissa, jotka koostuvat enimmäkseen kotimaisista luonnonkasveista.

Petri Ylivuoren Meander-esittely Parempaa kaupunkia rakentamassa -tapahtumasta syksyllä 2021.